London city

Tämän postauksen tekeminen onkin näköjään hieman venähtänyt! Kävimme koko perheen voimin Lontoossa kesäkuun alussa viikon verran ja pakko sanoa että oli kyllä mahtava reissu! Vaikka Tokio onkin tähän mennessä ollut kaupungeista ihanin, tulee Lontoo hyvänä kakkosena.
Majoittauduttiin ihan Victorian aseman lähellä hotellissa, joten liikkuminen julkisilla kulkupeleillä oli vaivatonta. Matkaan mahtui sekä shoppailua, että nähtävyyksien kiertämistä. Nähtävyyksiä tuli nähtyä kaikki oleelliset mukavan tiiviissä paketissa kun kierrettiin kaupunkia sightseeing-bussilla ja lopuksi lautalla takaisin. Enempää aikaa en olisikaan jaksanut viettää missään näissä, lukuunottamatta Tower of Londonia missä käytiin sisällä asti.
Yritin tiivistää reissun ihanuuden näihin kuviin mahdollisimman hyvin ja kattavasti, mutta kuvien laatu on toki hieman vaihtelevaa kun osa on kuvattu puhelimen kameralla ja osa järkkärillä.

Tähän viimeiseen kuvaan tosin liittyy hieman surullisempi tarina. Olimme Oxford streetillä kiertelemässä, kun iäkäs nainen jäi bussin alle ja kuoli. Tämähän siis seisautti vilkkaan liikenteen täysin ja näitä punaisia busseja kertyi monen kilometrin jonoksi asti. En saanut vangittua sitä linja-autojen määrää kuvaan kunnolla, mutta niitä oli valehtelematta silmän kantamattomiin.

Reissun kohokohtana oli toki shoppailu, vaikkakin odotin innolla myös aikaisemmin mainitussa linnassa käyntiä ja hyvää ruokaa. Oxford streetin voin nimetä ehdottomasti yhdeksi lempparipaikakseni Lontoosta - en ole törmännyt näin rajattomiin shoppailumahdollisuuksiin sitten Japanin. Ostelin valehtelematta 10 tuntia putkeen, enkä saanut käytyä kadusta kuin ehkä puolet korkeintaan. Toinen minut täysin yllättänyt paikka oli Camden town. Camden townissa on aivan ihana omanlaisensa tunnelma, ruokakojuja, vaatekauppoja kojuissa, pieniä ja erikoisia liikkeitä joka puolella, vähän kuin olisi itse Harajukuun astunut. Löysin sieltä kaksi maailman suloisia liikettä, joissa luulisin jokaisen hime ja roma gyarusta pitävän sekoavan kuten minä sekosin. Liikkeiden sisustus ja vaatetarjonta oli kuin suoraan kuin Liz lisalta tai vastaavasta liikkeestä, muta harmiksi näissä oli yllätys yllätys kuvauskielto joten en uskaltanut edes yrittää napsaista tänne kuvaa. Edellisen postauksen pitsitakki on ostettu toisesta näistä kaupoista, olisikohan nimi ollut kenties Vanilla?

Lempparikauppoja näiden Camden townin pikkuliikeiden lisäksi voisin nimetä New Look, Forever21, Aldo, Ted Baker ja Primark. Primark oli pahempi kuin kaikki hullut päivät ja Idea parkin avajaiset yhteensä, mutta kunhan sieltä pääsi ulos hengittämään niin kaikki oli sen ostoshelvetin arvoista. Meikkejä kannattaa ehdottomasti etsiä Bootsista!

Meikkejä tuli myös osteltua hätäisesti aika paljonkin, koska en viitsinyt odotuttaa muuta matkaseuruetta testaamalla kämmenselkään jokaista meikkiä läpi. Yritin hamstrata meikkejä merkeiltä, mitä ei Suomesta saa kaupoista. Lemppareiksi on osoittautunut Revlonin color stay meikkivoide mitä lähdin sieltä etsimällä etsimään, Heman mousse-luomivärit, Sleekin mattapaletti ja Seventeenin huulikynät.


Lontoo on kaupunkina paljon siistimpi ja ystävällisempi kuin vaikka Pariisi, joten voisin kyllä suositella ihan jokaiselle. Vaikka ensisijaisena tavoitetteenani onkin tähdätä matka Japaniin kiertelemään eri kaupunkeja, tahtoisin Lontoossakin vielä päästä käymään tulevaisuudessa.



Briefly in English: I visited London with my family last June and the whole trip was just amazing. If Tokyo is my favorite city ever, London must be the second best. 

Our hotel was located near Victoria station so moving around with public transport was not a problem. Our trip included shopping and sightseeing with a sightseeing bus (and boat). We saw all the essential attractions like Big ben, London eye, Tower bridge etc in the sightseeing tour but besides that, we also visited Tower of London.
The highlight of the whole vacation for me was the shopping of course. Even though I shopped for 10 hours straight, I feel like I saw only a glimpse of the whole Oxford street and it's surroundings. I have some unfinished business with Oxford street, needs more shopping. rawr. Oxford street is one of my favorite places in whole London along with Camden town. When we first arrived in Camden town, it was like stepping into a whole new world!  It reminds me of Harajuku a lot with all the small and eccentric clothing shops and food stalls.
All in all, London is a really delightful city and I will definitely visit there again in future.

4 kommenttia :

  1. Ite huomasin Pariisin ja Lontoon välillä samoja eroavaisuuksia viime keväänä kun olin ensin huhtikuussa Pariisissa ja sitten toukokuussa Lontoossa. Lontoossa uskalsi kävellä kaduilla rauhassa eikä tarvinnut pelätä varkaita/hulluja/pervoja toisin kuin joskus Pariisissa, vaikka liikuinkin Pariisissa paikallisen tytön kanssa (=kaiken järjen mukaan siellä olisi pitänyt olla turvallisempaa kun en ollut täysin turistina).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pffttt. Vastasin tähän jo kerran mutta se katosi sen sileän tien.

      Mutta joo, minulle Pariisi oli pettymys juuri tuon takia että kaikkialla sai varoa. Jos ei varkaita, niin paikallisia ihmisiä jotka kävelivät surutta päälle vähemmässäkin tungoksessa sekä likaisia oloja kaduilla. :P

      Poista
  2. Så mycke fina saker! Mest jag gillar det här nutella-paita :D Ihanii juttui ja joskus mennään kyl keskenämme Lontoosee! Tai Japaniin. Tai Koreaan. Tai sit iha vaa tuut shoppaa mun ja Sofian kaa tänne stadiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdetään Helsingistä Lontoon kautta Aasiaan kiertomatkalle? :D Such money. Much need. wow

      Poista

Kommenttiketjuun vastaaminen toimii toistaiseksi ainoastaan mobiiliversiossa!

Starberry Lipgloss @Instagram