Diamonds are a girl's best friend

Tässä on ollut taas hetken aikaa hiljaiseloa, mutta en vain ole ollut yksinkertaisesti valoisan aikaan kotona useaan viikkoon, jotta voisin kuvata. Mulla on koulussa tällä hetkellä aivan tulipalokiire - koulupäivät venyy helposti kymmenen tunnin mittaisiksi työskentelymaratoneiksi, eikä siitä huolimatta palautettavien tehtävien läjä hupene.

Olen kahden vuoden ajan lupaillut esitellä muitakin tekemiäni koruja kuin leivoskoruja. Koska olen kohta valmis korualan artesaani, olisi ehkä vihdoinkin korkea aika ottaa itseäni niskasta kiinni ennen valmistumista. Hih. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Vaikka olen kahden vuoden aikana värkännyt jos minkälaista... Tekelettä, harva koru on oikeasti tullut kuvatuksi. Oikeastaan kaikki onnistuneet olen kuvannut ja koska kuvat ovat laskettavissa yhden käden sormilla, voi siitä päätellä kuinka monta iloista onnistumista olen kouluaikana kokenut.
Viimeisin valmis työ taitaa olla yksi onnistuneimmista, vaikka pikku vikoja löydänkin sieltä täältä. Tein asiakkaalle tilaustyönä perintökullasta riipuksen seitsemällä kivellä. Kivet ovat kirkkaita safiireja sekä topaaseja.


Meillä on tulossa Pikisaaren yksikön joulumyyjäiset 12.-13.12., jonne olen menossa myymään sekä leivoskoruja että koulutöitäni. Myyjäisissä on erilaisia Pikisaaren artesaaniopiskelijoiden tekemiä tuotteita myynnissä laidasta laitaan, sekä koulun Tuuma&Tikki-myymälä on auki myyjäisten ajan. Jos käsityöt ja joululahjojen osteleminen kiinnostaa, kannatta ehdottomasti tulla kurkkaamaan! Kuvailimme koululla tuotekuvia muutamista myyjäisten tuotteista, joita ajattelin blogin puolellakin hieman vilauttaa.



Ylemmän kuvan malli ja korun valmistaja Hanne, kuvaus ja muokkaus minun äherryksiäni.


Tässä jotain mitä olen parin viimeisen kuun aikana värkkäillyt ja muutamia keväältä jääneitä.
Ja jottei postaus poikkeaisi liikaa blogini teemasta ja tyylistä, tässä on pieni kurkistus myös leivoskorutarjontaan:



Olen myyjäisissä myymässä molempina päivinä, tervetuloa käymään! Blogin lukijoille tarjoan 10% alennuskupongin Sugary Candy Landin pöytään vaikka yleensä en alennuksia anna, joten kannattaa käyttää hyödyksi!




Briefly in English: I've been absent for a while again but the reason is that I'm never home before it gets dark. My school days can last up to 10 hours a day(again) and  I have still too much assignments to do and jewelry to make. For the past 2 years I've promised to show you the jewelry I make and now, only 5 months before my graduation, I'm finally doing it. Well, better late than never! I have photopraphed only a fraction of the accesories I've made so far but that's because I don't want to have any evidence of the failed ones. Judging by the amount of photos I have, you can tell I've failed a few times. Actually, many times. But hey, practise makes perfect.
There's also a little sneak peak of the sweets jewelry I made for sale. I hope you like it!

4 kommenttia :

  1. - Siis aivan ihanat nuo korvikset missä siniset pallot ja tuo kivisormus! Mistä ne on tehty? Teetkö tilaustöitä? Mitä nuo molemmat maksaa? Voit vaikka viskata meiliä osoitteeseen:
    kaenpesassa@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laitoin sähköpostia tulemaan!

      Poista
  2. noi joulutortut *__* miksi asun etelä-suomessa:((((((((((((((((((((((( muutenkin aivan helkkarin ihania kaikki sun tekeleet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää voi kiitos! :D Ehkäpä tässä piakkoin pääsisi eteläänkin myymään!

      Poista

Kommenttiketjuun vastaaminen toimii toistaiseksi ainoastaan mobiiliversiossa!

Starberry Lipgloss @Instagram