Epäonnistuneita asukuvia, itsekriittisyyttä ja mielipahaa

Minulla oli valmiina toinen postaus jo julkaistavaksi, mutta päätinkin äsken kirjoittaa tämän tähän väliin. Tein tänään muutamia todella hyviä löytöjä, mitä olinkin kaivannut. Kuvailtiin Pauliinan kanssa taas pitkästä aikaa asukuvia ja en millään malttanut odottaa, että saan uudet housut jalkaan. En yleensä suostu kuvattavaksi housut jalassa - hameilla ja mekoilla kun saa peitettyä kaikki ongelmakohdat. 

Pyrin yleensä pitämään sosiaalisen mediani suhteellisen positiivisena, sillä inspiraatiota ja hyvää mieltä itsekin sieltä haen. Tänään ajattelin kuitenkin tehdä poikkeuksen, sillä koen että tämä on jokseenkin tärkeä aihe. Ensimmäistä kertaa haluaisin hieman kirjoittaa rehellisiä tuntemuksiani sekä ajatuksiani tänne ylös; julkisesti, kaikkien nähtäville. Yleensä kun katson asukuvia jälkikäteen, löydän helposti ne muutamat onnistuneet lempparit. Tällä kertaa kuitenkaan en, eikä vika ollut kuvissa tai kuvaajassa. Vaan kuvattavassa. Tällaiset setit jätän aina julkaisematta, sillä en halua tänne kuvia mistä en ole itsevarma. Toinen poikkeus samaan postaukseen.

Olo oli hieman jäykkä ja luonnoton kuvaustilanteessa, sillä en tiedä mitenpäin housut jalassa pitäisi oikein olla. Nyt illalla selailin kuvia pala kurkussa - ei voi olla totta miltä näytän. En ole ala-asteen jälkeen koskaan ollut itsevarma ihminen, mutta olen kehittynyt siinä paljon viimeaikoina. Tänään kuitenkin otin takapakkia.

Olen hyvin kilpailuhenkinen persoona, mutta yleensä kilpailen vain itseni kanssa. Joka kerta pitäisi olla hieman parempi, hieman sujuvampi, hieman kauniimpi. Tämä voi toimia sekä hyvässä että pahassa: joko motivaationa, taikka nakertaa sisältä.

Olen aina ollut hoikka, joskus liiankin laiha. Viimevuosien aikana painoa on kertynyt yli 10 kiloa, enkä ole siitä kaikesta iloinen. En ole ruumiinrakenteeltani kovin siro, enkä omista selkeää vyötäröä. Olen aina hävennyt sitä, enkä ole koskaan pitänyt ihonmyötäisistä vaatteista. Epämuodostuneet kylkiluuni vasta häpeää aiheuttavatkin ja joskus mietin, voisiko pahemmin ollakaan enää? Viimeaikoina olen kuitenkin päättänyt, että käytän sellaisia vaatteita mistä pidän välittämättä siitä, pitäisikö niiden sopia vartalonmallilleni. Tämä on ollut todella vapauttavaa, olen ostellut ensimmäisiä vartalonmyötäisiä trikoomekkoja ja useita uusia hameita. Silloin tällöin hiipii kuitenkin takaisin ajatus siitä, etten näytä siltä kuin pitäisi. Siltä kuin suositut tytöt Instagramissa reisivakoineen ja leveinen lanteineen.
Minulla oli joskus reisivako, mutta kadotin sen ensimmäisenä lihoessa - kerään sitä kuuluisaa rasvaa vain alakroppaan, erityisesti yläreisiin. Minun ehdoton häpeäpilkku on lantioni. Koen oloni epämuvaiksi housuissa, ellen pidä pitkää paitaa. Minulla on leveä, mutta täysin suora lantio. Tuntemuksia ei yhtään helpota sekään, että omistan myös leveän vyötärön ja rintakehän.


Ensimmäisenä kun vedin uudet housut päälleni henkäisin "onpa ihanat!". Seuraava sitten olikin "mutta äiti, minähän näytän aivan keskivartalolihavalta näissä". Enkä viittaa tällä siihen että joku vartalonmalli olisi muita huonompi, vaan harva haluaa näyttää kokoansa isommalta tahattomasti. Olen aina ihaillut kurvikkaan mallista vartaloa, eikä ylimääräinen junk in the trunk haittaa. Ennen kuin joku pääsee kommentoimaan "mieti miltä isommista tytöistä tuntuu", minun on todettava, ettei tuntemuksilla ole välttämättä mitään suoraa korrelaatiota todellisen ulkonäön kanssa. Ulkonäköni on muttunut rajusti muutamassa vuodessa ja joskus minulla on vaikea kokea oloani kotoisaksi tällaisena. En koskaan ajatellut olevani siinä pisteessä, että joutuisin hylkäämään vaatteita kauppaan siksi että "vatsamakkarat näkyy" "näytän lihavalta tässä". Ehkä muut, mutta en minä! Olin aina se hiukan aliravittu rimpula. Siitä roolista on ollut vaikea luopua, mutta nyt ajattelin kertoa siitä ääneen. En käytä sortseja julkisesti, sillä häpeän selluliittejäni. Vedän vatsaa sisään peilin edessä ja työnnän takapuolta ulos, ettei reidet painuisi yhteen.




Olen kuitenkin päättänyt hyväksyä itseni kaikkine vikoineni. En ikinä ajatellut julkaisevani tällaisia kuvia. Miksi kuitenkaan pitäisi esittää jotain muuta kuin mitä on? Tältä minä näytän, mitä sitten. Jotain tuntematonta neroa lainaten "ei ole huonoja kuvia, joskus vain näytät siltä". Tästäkin postauksesta silti poistin useita kuvia, sillä pelkästään niiden katsominen sattui. Ehkä joku päivä olen tarpeeksi rohkea katsomaan itseäni rehellisesti sellaisena kuin olen.

Yritän aina olla positiivinen ja tsempata muita ulkonäön suhteen, sillä olen tuhlannut liian monta vuotta elämästäni vihaten sitä miltä näytän. Nyt kuitenkin siskolleni sanotut sanat palautuivat itselleni takaisin, kun hän muutama päivä sitten tokaisi "Muista mitä sanoit minullekin: on paljon ihmisiä jotka tekisivät mitä tahansa näyttääkseen samalta kuin sinä. Monelle riittäisi se, että olisi hoikka ja terve". Jäin miettimään tätä ja vaikka on aina joku, joka näyttää paremmalta, se ei tarkoita ettenkö voisi olla se paras versio itsestäni. Olen huomannut olevani kaikista iloisin kun pystyn tekemään töitä itseni eteen ja koen, että kehityn sillä tavalla. Olo on hyvä kun treenaan, vaikka ulkonäkö ei muuttuisi. Vain tunne siitä, että pystyn olemaan itse oman tilanteeni herra, riittää. 

Minusta nämä housut on aivan mahtavat, vaikka pelkäänkin pömppömahaa ja kamelinvarvasta. Siitä huolimatta että ikävöin reisivakoani, olen joskus ylpeä siitä miltä näytän. Tähän on auttanut se, että voin ensimmäistä kertaa olla ylpeä siitä mihin kehollani pystyn. Sivuspagaatti on vielä kesken, mutta minulla on neljä toimivaa raajaa joilla sitä voin työstää.





Ilma tänään oli synkkä mutta sen verran kirkas, että se vaati siristelyä. Joskus olen ylpeä jopa pitkästä nenästäni. Tästä johtuen olenkin alkanut kutsumaan sitä negatiivisten adjektiivien sijaan maijastettiseksi. 

Tänään ostin myös bikinit siitä huolimatta, etten ole koskaan tykännyt käyttää niitä julkisesti. Totesin, ettei se peilikuva kuitenkaan tuijottamalla parane. Kesällä aion pitää niitä ylpeänä, vaikka sitten jo pelkästään sen takia että on harvinaista nähdä minulla keskenään yhteensopivia ylä - ja alaosia. 






En ole aikaisemmin omistanut tällaisia nilkkamittaisia housuja, mutta tykkään vaihtelusta. Vaikka tuntuu, että näytän näissä lyhyt- ja paksujalkaiselta, ne on mukavat jalassa. Lupaan, että esittelen nämä joku päivä kunnolla. Ylpeänä, edestä ja takaa koska pystyn siihen. Nämä on uudet epäonnen lempparihousut.

Joskus turhauttaa kun otan sata kuvaa, mutta yksi onnistuu. Vaikken tarvitsisi kuin yhden, tuntuu silti epäaidolta: enhän minä muissa näin hyvältä näytä.  Miksi en näytä aina niin hyvältä kuin muut kuvissa? Usein unohtuu, että suurimman osan someminä on tarkoin harkittu kiiltokuva. Kiillotettu ja hiottu jokaista pienintä virhettä myöten ja epätäydellisyyttä piilotellaan. Kunhan muistutan itseäni siitä ettei se mitä näemme ole aitoa, ymmärrän olevani normaali. Olen aivan hyvä kaikkine arpineni ja vatsamakkaroineni. Kaikki vatsat menee rullalle kun tarpeeksi kumartuu, jokainen iho arpeutuu kun tarpeeksi venyttää, mutta ne eivät ole suunnitteluvirheitä vaan ominaisuuksia. On vaikea olla vertaamatta itseään muihin, mutta tästä lähtien minä aion kilpailla yksin omassa sarjassani. Loppujen lopuksi olen itse itseni ankarin valmentaja.

Epäonnistuneetkin asukuvat on asukuvia, joten:
Takki, Housut, huivi, vyö: H&M
Paita: BikBok
Kengät: Ebay

Kiitos Pauliinalle, erityisesti tänään en ollut kaikista helpoin kuvattava. Pahoittelut laadusta, sillä kamera on edelleen vailla huoltoa ja käytössä on vain vanha tarkennusvikainen runko. Omia vikojani en kuitenkaan aio enää pahoitella kuten ennen. En aio pyytää anteeksi meikittömyyttä tai huonoa hiuspäivää, en aio pyytää anteeksi omaa itseäni. Tällainen minä olen.

13 kommenttia :

  1. Todella kauniita on kuvat! Housut on kauniit ja näyttää sun päällä hyvältä. Ylipäätään on vaikea kuvitella miksi olisit epävarma kehostasi, mitään syytä siihen ei ainakaan näin ventovieraan ja ulkopuolisen silmin äkki vilasulla löydy. Ymmärrän kyllä noi tuntemukset, itse olen pahimmillaan ollut 30 kg painavampi kuin mitä nyt ja olen myös synnyttänyt joten keho on kyllä ottanut pataan ihan kunnolla :D Mulle sanoi kerran eräs vanhempi ja viisampi ompeluksen opettajatar että: "jokaisen keho on kaunis, ainakin jostain kohtaa." Vaikka se on vähän tökerösti sanottu silti siitä on mulle ollut henk.koht. paljon lohtua, koska näin ajatellen näen ne omat parhaat puoleni ja saan edes osittain suljettua sen kaiken epävarmuuden pois. Mutta sinä ja kuvat olette kauniita, älä turhaan häpeile ja ahdistu! Ja mitä tulee näihin "suositut tytöt Instagramissa reisivakoineen ja leveinen lanteineen"-tapauksiin; En kadehtisi kyllä ihmisiä jotka (ainakin osa) tekee itsestään huomionhakuisina objektin, hyi hyi, ei kovin terveellistä mielenterveydelle sekään veikkaan mä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuo tosiaankin muistuttaa siitä, ettei elämässä kannata kompastua omiin heikkouksiin vaan pelata niillä vahvuuksilla.
      Itsehän en siis seuraa Instagramissa näitä ns tyrkkyjä(disclaimer, jos se tekee jonkun onnelliseksi niin ilmaiskoot itseään ihan millä tavalla haluaa, you go girl), vaan ihan perusbloggaajia ja tavallisia tallaajia jotka julkaisee kauniita ja inspiroivia kuvia elämästään. Näiden ihannoisimessahan ei ole mitään vikaa - kunhan muistaa, ettei se mitä näkee ole koko totuus.

      Poista
  2. Lainatakseni huonolla suomennoksella Tumblr postausta: se että ei näytä samalta kuin ihminen joka on sinusta kaunis, ei tarkoita ettei olisi itse kaunis. Kukat ovat kauniita, mutta niin ovat myös jouluvalot

    Mie ite tarvitsin noita sanoja paljon, ja koen kasvaneeni paljon niiden ansiosta

    Mutta olen samalla linjalla tietyllä tapaa kanssasi; housut ovat saamarin hankala omistaa ja käyttää. Tosin miulla tää johtuu enemmän siitä, että saan ihottumaa pohkeisiin ja sääriin tiukoista vaatteista... ja lökärit on mukavat, mutta ahdistavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tuo mietelause! <3

      Ja postauksen kirjoittaja on ihana myös. Joskus se, että oppii rakastamaan itseään ja hyväksymään itsensä ottaa aikaa. :)

      Poista
    2. Itse olen joskus samaan lainaukseen törmännyt ja se on huomattavan totta. Jonkun mieleen toisaalta on enemmän jouluvalot ja toisen mieleen kukat, mutta se ei vie arvoa toiselta. Pitää vain muistaa, että tällaisissa asioissa kun ihanteita on monia, mikään niistä ei ole yhtään sen oikeampi kuin toinen!

      Poista
  3. Ankarin tuomari löytyy aina peilistä. Et ollut lainkaan hankala kuvattava. Jokainen kuvauskerta on tietysti erilainen ja niin myös omat fiilikset sitä koskien. Mielestäni näytit hyvältä ja harva näyttää hassuttelukuvissakaan yhtä sievältä kuin sinä! Puhumattakaan tuosta "silently judging you"-kuvasta, sehän on oikeasti ihan huikea!

    Tiedät tämän kyllä, mutta muistutan vielä varalta, etteivät omat tuntemuksesi riipu millään lailla muista ihmisistä. Sinulla on oikeus tuntea niin kuin tunnet, vaikka maailmassa olisi miljoona ihmistä, jolla on asiat niin sanotusti huonommin. Älä kuitenkaan ole liian ankara itsellesi, vaan tee juuri niin kuin sanoit, eli pukeudu juuri niin kuin itse haluat, sellaisiin vaatteisiin, joista pidät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihan hirmuisesti! Tällaiset kommentit tosiaankin piristää, kun koko postauksen julkaiseminen pelotti.

      Poista
  4. Tiedätkö, minä olisin valmis maksamaan rahaa, että näyttäisin tuolta. Se tuskin sinua lohduttaa, mutta muut näkevät sinut eri tavalla kuin sinä itse. Meistä jokaisella on omat epävarmuutemme. Mää en vois pukea enää mitään vaaleaa, sillä näen peilistä maitovalaan (olen aina nähnyt, myös 30 kg sitten). Olet niitä ihmisiä joita vaalea pukee ja se on kovin kadehdittavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Itseä on helpottanut huomattavasti tuosta "mää en vois"-ajattelutavasta luopuminen, koska loppujenlopuksi kyse on vain itse luoduista rajoitteista. On totta, että monesti olo on itsevarmin juuri vaatteissa jotka imartelee sitä omaa mallia, mutta parasta on silti aina pukeutua siihen mistä tykkää.

      Poista
  5. Komppaan niin Honea, mä myisin vaikka anoppini (:DDDD) että voisin näyttää sulta. Oot kaunis ja nätti ja laiha ja ja ja ... Ei edes aloiteta siitä sisäisestä kauneudesta. Mä en nää näissä kuvissa mitään huonoa ja oon nähny sut housut päällä niin monta kertaa ja silti vaihtaisin ulkonäköä sun kanssa vaikka heti.

    Huonoja hetkiä tulee aina, ja tuskinpa kukaan nainen on tyytyväinen itseensä kokonaan... Mut sä voisit olla vaikka eka! oot nättimys <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos! Kyllähän tämä on aina vähän tällaista kaksi askelta eteen, yksi taakse-hommaa.
      ps (:DDDD)

      Poista
  6. Näytät kuvissa hyvinkin sopusuhtaiselta, eikä susta kyllä ison tai tukevan näköistä saa millään. :) Todennäköisesti lähes jokainen ajattelee ajoittain samalla tavalla. On liian leveä, liian laiha, liian lyhyt, liian pitkä, liian sitä tai tätä. Itse on ajoittain se itsensä pahin vihollinen.
    Itsensä hyväksyminen on pitkä tie, ja sitä vaikeuttaa vielä ikä, joka juonteineen tulee haastamaan sitäkin vähäistä itsevarmuutta, jota vuosien varrella on kerännyt. :D

    VastaaPoista
  7. Reisivaossa ei ole mitään ihailtavaa tai tavoiteltavaa, minusta näyttää vain rumalta. Samanlaista hömpötystä kuin se, että vyötärö saisi olla vain A4-arkin levyinen. Teininä minulla oli reisivako ja olipa muuten mm. pituuden, laihuuden ja pienirintaisuuden lisäksi yksi omista ulkonäkökomplekseista. Onneksi tässä vuosien saatossa tilanne on korjautunut, vaikka pitkä, laiha ja pienirintainen edelleen olenkin, kiitos tanssiharrastuksen. Olet kaunis ja sopusuhtainen, terveen ja hyväkuntoisen näköinen (harrastukseesi liittyvien kuvien perusteella myös notkea ja voimakas, mitä hieman kadehdin), joten huoli pois. (ennakoiva tekstinsyötttö teki tepposet kertaalleen)

    VastaaPoista

Starberry Lipgloss @Instagram