KEVÄÄN VIIMEINEN TALVIASU

SUNDAY, APRIL 23, 2017






Mainitsin aikaisemmassa ostos-postauksessa Tokiosta ostetusta takista ja tällä kertaa palailin asukuvien merkeissä! Metsästin Tokiosta talveen sopivia vaatteita ja asusteita, sillä Suomessa valikoima ei ole koskaan ollut mieleeni. Japanissa oli kuitenkin kevät jo pitkällä, joten talvivaatteet olivat kaikki alennuksessa - siis ne vähät, mitä oli jäljellä. Tähän takkiin törmäsin ihan sattumalta Shibuya 109:ssä Riendan liikkeessä, ja se on ollut päivittäisessä käytössä siitä lähtien! Rakastuin väriin aivan täysin ja tämä tuokin ihanaa vaihtelua kaikkeen vaaleanpunaiseen. Hintaa ei jäänyt alennuksen jälkeen paljoa, vain hieman yli 40 euroa.

Etsin Tokiosta myös mustaa pikkulaukkua, mutta olin liian hidas ja kriittinen. Nyt harmittaa, että jäin miettimään, sillä menetin sen täydellisen olkalaukun. Edullisen täydellisen laukun! Tahtoisin kovasti uuden mustan laukun, sillä tämä on liian kirjava ja Sanrion laukku ei malliltaan kaikkeen aina sovi. 

Kevään viimeinen talviasu. Toivottavasti! Trenssit olen jo kaivanut kaapista, mutta kävimme eilen pitkästä aikaa lounaalla keskustassa poikaystäväni kanssa kävellen. Matkan aikana kylmän tuulen lisäksi vuorotellen paistoi aurinko ja satoi vettä, joten tämä takki ei ollutkaan yhtään hassumpi valinta.

Coat: Rienda; Blouse: H&M; Boots: Ebay; Jeans: BikBok; Watch: Michael Kors

6 kommenttia :

  1. Upa asukokonaisuus sulta jälleen *_* <3

    VastaaPoista
  2. Onpa tyylikäs asukokonaisuus. Ihana tuo pikkuinen laukku! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä laukku on kyllä oikea tilaihme koostaan huolimatta, kulkee mukana kaikki hiusharjasta lähtien. :)

      Poista
  3. Toi takki on kyllä aivan ihana. Ihastelen kyllä aina, kuinka rohkeasti puet vaaleita ja pastillinsävyjä yhteen. Ne vaan sopii sulle niin hyvin! <3 Tähän asuun sopi myös tuo pieni ripaus mustaa todella hyvin! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle pastelliväreistä on tullut oikeita turvavärejä, niitä on kaappi täynnä ja niissä olokin on kaikista mukavin. Mustaa ujutan joukkoon, mikäli olo on oikein rohkea. :D Kiitos paljon!

      Poista

Kommenttiketjuun vastaaminen toimii toistaiseksi ainoastaan mobiiliversiossa!

Starberry Lipgloss @Instagram