#TBSTYLE 2013: PUKISINKO?

FRIDAY, MAY 12, 2017



Halusin tehdä perinteisen tb style -postauksen, mutta minulla ei ollut tarvittavilta kuukausilta kuvamateriaalia. Taaksepäin on kuitenkin hauska katsella ja oman tyylin kehittymistä seurata, joten keräsin asuni vuodelta 2013 tänne tuomittavaksi!

Tyylini on kokenut vuosien varrella pajon muutoksia, mutta tietynlaiset elementit ovat pysyneet samoina. Tyylini on omaan silmääni kehittynyt parempaan suuntaan ja ihan kauhistuttaa katsoa mitä on tullut pistettyä päälle! Ja vielä julkaistua blogissa. Huhhuh. Vuonna 2013 olin ammattikoulussa/lukiossa 1-2 luokalla, vaikka tuntuu, ettei siitä niin kauan ole!


Voi että, tämä paita minulla vielä on! En pukisi uudestaan, sillä hame oli epämukavan lyhyt. Voisin kuvitella käyttäväni tätä erilaisella vyöllä, pidemmällä hameella ja ohuemmilla sukkahousuilla. Tai siis, ainoastaan paidan pukisin vieläkin. (mutta hukkasin söpön rusetin muutossa!)


Tämä mekko oli lemppareitani siihen pisteeseen, että sitä oli käytettävä pienestä koostaan huolimatta. Loppujen lopuksi se ratkesi selästä. Tästä asusta ei ole minulla itselläni enää mitään jäljellä. Ihan söpö, mutta ei jatkoon!




Tämä hame jäi pyöräillessä ketjujen väliin. Sen pituinen se. Ei jatkoon.




Paksut sukkahousut! Miksi? Tämä oli sitä aikaa, kun Jeffrey Campbellin Litat olivat muotia. Oli minulla näköjään enemmän tukkaakin! Liian suuri mekko, valtava käsikoru, paksut sukkahousut kesällä - en pukisi. Ikinä enää.



Tästä värimaailmasta pidän, vaikkei asu enää olekaan tyyliseni. Todella söpö, mutta ei nykyistä minua. Ainoastaan laukku on jäljellä, mutta senkin myyn, kunhan löydän toisen yhtä sievän saman kokoluokan olkalaukun. 



Tässäkin vierailee ylempänä mainittu olkalaukku. Tämä neule minulla on vieläkin, mutta saa nähdä, kuinka kauan. Oliko ihan aina pakko laittaa paksut sukkahousut?

Kuvat näyttävät kaikki siltä, kuin ne olisi kuvattu perunalla. Totuus on vain se, että alkuperäiset ovat vanhalla koneella Oulussa. Jouduin siis kaivamaan nämä internetin syövereistä ja suurentamaan nykyiseen blogileveyteen, mikä vei laadun mennessään. Pahoittelen. Oli minulla kamera jo vuonna 2013! Olinpa myös hoikempi.

Luulin vanhojen asukuvien kaivelemisen olevan kamalampaa. Vaikka näin en enää missään nimessä pukeutuisi, en osaa hävetä sen kummemmin. Vanhat trendit muistaen asiat voisivat olla pahemminkin! Mitä mieltä tämän tyyppisistä throwback -asupostauksista?

Ps vielä on aikaa lähettää kysymyksiä Q&A-postaukseen!

10 kommenttia :

  1. Hei vitsi miten hauska postaus, tällaisia tyylin kehittymis- ja throwback-postauksia on aina niin kiva lukea! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tyyppisiä postauksia on ollut kiva lukea muilta, mutta kieltämättä vähän kuumotteli kaivella omia kuvia! Ties millaista asua sieltä voi löyty. Kiitos! :D

      Poista
  2. Ihana sinä ❤️ Ja haha kuvat ovat samaa laatua mitä mun blogissa nykyään😂😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eeiiiiikä ole! Nämä on ihan puuroa :D

      Poista
  3. Voi miten söpö tyyli sulla on ollut, ihana!! :D

    Elli

    VastaaPoista
  4. Löysin blogisi Ellin blogin kautta ja liityin heti lukijaksi! En ole tämmöstä postausta ennen nähnyt, ja täähän on aivan huippu hauska idea😄 Täytyy kaivella jos vaikka itsekin onnistuisin tämmöisen toteuttamaan!

    http://saraoonav.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin pitkään, onko minulla rohkeutta tätä toteuttaa, mutta rohkenin sitten. :D Kiitos paljon!

      Poista
  5. Olipa tosi kivasti toteutettu postaus! Tykkäsin tästä tosi paljon :) Harmi sinänsä, kun omasta nuoruusiän pukeutumisesta ei ole oikein kuvia, mutta sinänsä taas ihan hyvä vaan :D Mulla ei ollut mitään käryä mikä näyttää hyvältä ja mikä ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Itsellä tätä kuvamateriaalia valitettavasti tosiaan jonkun verran on, julkaistuna vielä! Apua

      Poista

Kommenttiketjuun vastaaminen toimii toistaiseksi ainoastaan mobiiliversiossa!

Starberry Lipgloss @Instagram