JOULU 2017

THURSDAY, DECEMBER  28, 2017





Palasin eilen kotiin Oulusta joulunvietosta, mutta kauan en kerkeä kotona olemaan, ennen kuin lennetään jo Barcelonaan. Tein itselleni kuitenkin aikaa bloggailla tänään hieman, joten palailen tällä kertaa jouluisen postauksen merkeissä. Kuinka meni minun jouluni ja mitä sain lahjaksi?





Vaihdettiin poikaystäväni kanssa lahjat jo perjantaina illalla, kun lähtö Ouluun oli aikaisin lauantaina aamulla. Meillä on kotiin ostettuna tekokuusi, joten sitä oli ihan pakko hyödyntää! Tämä on ensimmäinen tekokuuseni ikinä (lukuunottamatta pientä valkoista pöytäkuusta, jonka hankin edellisvuonna pienempään asuntoon) ja vaikka eihän se jouluiselta tuoksu, se ajoi asiansa täydellisesti. Sagalta saatu Ted Bakerin joulupallokin pääsi vihdoin hyötykäyttöön ja kuuseen roikkumaan!

Sain poikaystävältäni aivan täydellisen pienen peilin työpöydälleni jo ennen joulua ja nyt jouluna nämä Pentikin kynttiläblingbling-hässäkät (ja setin korvakoruja!), jotka todennäköisesti värvään siveltimille. Olen hypistellyt näitä joka kerta kulkiessa ohi ja nyt ne vihdoin istuu tuossa sohvapöydällä! Nämä ovat todellakin aika extra kaikessa kimaltavuudessaan, mutta se on juuri sitä, mistä tykkään.

Perheeltäni sain muun muassa paljon Pokemon-sukkia, paljon toivotun paistinpannun sekä iPadin. En jaksa kuljettaa koulussa tietokonetta mukana, vaan minulla on ollut käytössä muutama vuosi sitten ostettu iPad Air. Tämä on palvellut uskollisesti, mutta nyt kun muisti on täynnä ja koko ohjelmisto tuntuu takkuavan, uusi oli enemmän kuin tervetullut. Tässä on muistia edellisen 16 GB sijaan 128 GB, joten nyt kehtaa ladata opiskelumateriaalia! Tilasin tähän jo suojakuoret heti jouluaattona, mutten uskalla ottaa tätä mihinkään mukaan, ennen kuin ne on tiukasti paikallaan.




.
Aikaisemmassa postauksessa mainitusta Ted Bakerin laatikosta paljastui perjantaina illalla aivan ihana vaaleanpunainen röyhelöpaita, joka tulee varmasti esiintymään useammissa asukuvissa tulevaisuudessa. Tänä jouluna en oikeastaan osannut edes toivoa mitään, joten sekä vanhempani, että poikaystäväni yllättivät minut aivan täysin.

Muutaman päivän ei minkään tekeminen oli todellakin mukavaa vaihtelua kaikelle sille kiireelle, mikä joulu-marraskuussa on vallinut. Kieltämättä Tampereelle paluu harmitti ja kiukutti, kun täällä odotti loska, vesisade, harmaus ja kouluhommat. Oulussa nimittäin pakkasta oli parhaillaan -18 astetta ja lunta oli paljon. Puut olivat lumessa, taivas sininen ja ilma kirkas, vaikka aurinko ei kertaakaan noussut horisontin yläpuolelle. Vaikka en ole kylmän ystävä, minulla on todellakin ikävä kunnollista talvea ja valkeaa maisemaa! Uusi vuosi sen sijaan tulee taittumaan ensimmäistä kertaa ilman lunta ja pakkasta. Toivon, että Espanjassa paistaisi aurinko, vaikka lämmin siellä ei tule olemaan.

Toivottavasti teillä kaikilla oli yhtä rentouttava ja kiva joulu kuin meillä! Ihanaa uutta vuotta kaikille  jo etukäteen!




8 kommenttia :

  1. Tosi ihania lahjoja sait. Tuo joulupallo on kyllä niin suloinen :3 ja tuo paita näyttää kyllä todella ihanalta, vaikak paljoa ei tuo kuva paljastakaan :D
    Olisi ollut kyllä ihanaa jos tänne pk -seudullekin olisi jouluksi tullut lunta, mutta tietenkin se jäi vain haaveksi

    https://paula-beautyqueen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta olisin todellakin toivonut myös Tampereelle, tätä nyt maassa vallitsevaa loskamoskaa ei lumeksi viitsi kutsua... :D Paita tulee varmasti myöhemmin taas asukuviin, kunhan vaan ilmat antaa myöten!

      Poista
  2. Kivoja lahjoja sait!

    https://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin itsekin yllättynyt, sillä mitään en oikeastaan osannut toivoa! :)

      Poista
  3. Vauuu miten ihania lahjoja oot saanut!<3 ihan älyttömän söpö toi Bakerin joulupallo! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota Ted Bakerin joulupalloa olen vaalinut pitkään jo ja nyt se vihdoin pääsi joulukuuseen asti... Se roikkuu tuossa oikein paraatipaikalla keskellä kuusta! :D

      Poista
  4. Voi miten kivoja joululahjoja oot saanut! :) toi ted bakerin paita näyttää kivalta 8) ihanan värinen <3!

    <3: Sofia, fashionsituation.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En todellakaan malta odottaa, että pääsen laittamaan tämän paidan päälle vihdoin! Olen aina ihaillut Ted Bakerin vaatteita, mutten koskaan ole raaskinut itse ostaa.

      Poista

Kommenttiketjuun vastaaminen toimii toistaiseksi ainoastaan mobiiliversiossa!