UUSI VUOSI BARCELONASSA

SUNDAY, JANUARY 07, 2018





Tulin torstaina yöllä vihdoin kotiin Espanjasta ja vaikka kauan en ole kerennyt istua paikallani, halusin jakaa heti kuvia ja ajatuksiani matkasta. Barcelonassa sattui olemaan tavallista lämpimämpi, joten pakkasin toki aivan vääränlaisia vaatteita mukaan. Lämpötila oli 13-21 astetta koko viikon ja aurinko paistoi, joten kertaakaan ei joutunut palelemaan. Hassua ajatella, että kaikki (minä mukaan lukien) pukeutui talvitakkeihin ja neulepaitoihin, kun ilma oli parempi kuin Suomen kesä. En ottanut ihan hirveästi kuvia reissun aikana, sillä edellisellä kerralla kerettiin juosta lävitse kaikenlaiset turistikohteet.

Lähdettiin poikaystäväni perheen luokse viettämään uutta vuotta, ei niinkään lomailemaan, joten kaksi viidestä kokonaisesta päivästä kului perinteisemmissä merkeissä perheen ja sukulaisten kesken. Kävimme kuitenkin kuvailemassa Montjuicin linnalla, missä en kerennyt viimeksi käymään ollenkaan. Barcelonassa on turisteja ihan hirvittävät massat kesällä, mutta näin talviaikaan kadut olivat huomattavasti tyhjemmät ja ihmiset lähinnä paikallisia. Linnaankaan ei tarvinut kauaa jonottaa, eikä tungosta todellakaan ollut!




.
Talviaikaan Barcelona näyttäytyi ihan erilaisena kaupunkina: väkeä toki oli, mutta huomattavasti hillitymmin. Kokemus ei ollut yhtään niin hikinen ja ahdas kuin kesällä! Ilma oli täydellinen vain käveleskellä ympäriinsä ja katsella kaupunkia. Jos rantaloman perään haikailee, vuoden vaihde ei ehkä ole ihanteellisin aika, mutta kaupunkilomalle ajankohta oli täydellinen. Kaupat oli toki kiinni pari päivää, koska 31. päivä sattui sunnuntaille, mutta joulukuun viimeinen päivä lähdettin käymään outlet-kylässä Barcelonan ulkopuolella. 

Poikaystäväni vanhemmat eivät asu Barcelonassa, vaan pienemmässä kaupungissa noin 30 minuutin junamatkan päässä. Granollersista on kuitenkin todella hyvät kulkuyhteydet muihin paikkoihin, kuten esimerkiksi Mataroon rannalle tai ylempänä mainittuun outlet-kylään. Taisin viimeksi mainita jotain tästä paikasta, mutten ottanut sieltä yhtään kuvaa.






.
Granollers on mukavan rauhallinen pikkupaikka, josta löytyy kuitenkin kaupat Zaraa ja Kikoa myöten. Tykkään tehdä erityisesti vaateostokseni siellä, koska varsinkin kesällä Barcelonan keskustassa jonot sovituskoppeihin on hyvin epämukavan pitkät.

Vaikka matkalle lähdettiin lähinnä tapaamaan perhettä ja ystäviä, ostoksia tuli tehtyä meillä molemmilla ihan kiitettävästi. Poikaystäväni tuli kotiin yhtä playstationia ja miljoonaa peliä rikkaampana, mutta itse tein pienempiä ostoksia. Ajattelin laittaa ostokseni tähän perään vielä, mutta kuvia tulikin niin paljon, että jaan ne erilliseen postaukseen. Alla kuitenkin hieman sneak peekiä siitä, mitä outleteista tarttui mukaan! Tästä outlet-kylästä ja muista shoppailumahdollisuuksista kirjoittelen lisää samassa postauksessa, joten pysykää kanavalla! 






.
Vaikka tämä reissu oli alle puolet siitä, mitä elokuussa Barcelonassa aikaa vietettiin, nautin huomattavasti enemmän. Tällä kertaa ei ollut kiire mihinkään, tungosta oli vähemmän, lämpötila ei ollut epäinhimillinen ja kaupunki oli jo tutumpi.  Espanja on ihana kohde kaupunkilomailevalle talvellakin, suosittelen ehdottomasti!

Minulla alkaa koulu taas jo maanantaina ja rästikokeet ja -tehtävät odottavat, mutta minulla on jo ostospostaus Barcelonasta lähes valmiina. Olisipa ihana pukeutua kunnolla ja ottaa taas asukuvia, mutta Tampere on talvella harvinaisen harmaa pohjoiseen verrattuna, eikä sateelta ja kosteudelta oikein pääse pakoon.  Palailen kuitenkin pian taas uuden postauksen merkeissä, missä esittelen ostokset sekä kerron hieman vinkkejä shoppailuun Barcelonassa.

Ihanaa vuotta 2018 kaikille!





10 kommenttia :

  1. Ihana postaus. Itse olen yli 10v sitten tehnyt kielimatkan Barcelonaan ja sydän jäi itselläni kaupunkiin. Tänne tulen käymään vielä uudelleenkin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) On todella mukavaa, että meillä on näinkin ihana kaupunki, jonne palata aina uudestaan! Suomen pimeyden ja kylmän kesän kestää paljon paremmin kun tietää, että kohta taas mennään.

      Poista
  2. Vau, tuo vaikuttaa olleen hyvä tapa aloittaa uusi vuosi! Barcelonassa ois aivan ihanaa käydä! Jäin lukijaksi, ihana blogi sulla <3

    http://erelkee.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. oi barcelona on ihanan paikka!! ihana postaus ja kuvat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen todella kiitollinen siitä, että minulla on joku, joka kierrättää minua kaupungissa ja sen ympäristössä paikallisen silmin. :D

      Poista
  4. Vau mitä kuvia! Barcelonassa tahtoisin kovasti käydä itsekin vielä joskus :) Ja voii, jään innolla oottelemaan tuota postausta outlet-kylästä, ne on ihan parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, postailen ostoksista ja ostokokemuksista varmaan huomenna! :)

      Poista
  5. Muistan et jossain aiemmassa postauksessa hieman jännitit sun poikaystävän perheen tapaamista, niin miten teillä meni nyt? (Olisko ollut se edellinen kerta:) Onko sun poikaystävällä muuten iso perhe/suku? Mun mies on latino, niin se suvun määrä on omaan verrattuna varmaan 1000 kertaa suurempi ja äänekkäämpi :D Puhuuko sen vanhemmat muuten englantia vai vain espanjaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännitän vieläkin! Olen todella ujo ja hieman kiusallinen sosiaalisissa tilanteissa, joten sukulaisten tapaaminen nostattaan sykettä joka kerta. :D Hänen perheensä kohtelee minua kuitenkin todella mukavasti, joten mitään pelättävää ei olisi. Poikaystäväni ei ole kovin läheinen sukunsa kanssa eikä ole tekemisissä toisen puolen kanssa ollenkaan, joten sukulaisia ei ole paljoa tavattavaksi. Olen tavannut vain hänen äitinsä, isäpuolen, siskon ja siskon isovanhemmat toistaiseksi. Ääntä toki lähtee pienestäkin porukasta! Hänen äitinsä puhuu vain espanjaa, mutta isäpuoli yrittää usein keskustella kanssani englanniksi. Pikkusisko osaa englantia sen verran mitä yleensä ala-asteikäinen osaa, mutta yrittää kovasti! Minusta on ihanaa kuinka espanjalaiset yrittävät ihan eri tavalla kuin suomalaiset, vaikka kieli ei ihan täydellisesti sujuisikaan.

      Poista

Kommenttiketjuun vastaaminen toimii toistaiseksi ainoastaan mobiiliversiossa!

Starberry Lipgloss @Instagram